Työntekijöiden luvitus ja osaamisen hallinta
Varmista hyvissä ajoin ennen projektin alkua, että kohteessanne työskentelee ainoastaan päteviä ja yrityksenne sääntöjen mukaan perehdytettyjä työntekijöitä.
Alihankkija tekee työn ja te säilytätte kontrollin
lorem ispm
Alihankkija kirjaa tiedot itse
Alihankkija saa kutsun itsepalveluportaaliin ja syöttää työntekijätiedot, lataa dokumentit ja varmistaa pätevyydet — ilman päätoteuttajan apua.
Päätoteuttaja tarkastaa hyvissä ajoin
Zeroni kokoaa kaiken yhteen näkymään. Päätoteuttaja näkee jokaisen henkilön statuksen ja voi hyväksyä tai hylätä kelpoisuuden — ennen portille saapumista.
Valvova automatiikka reagoi puutteisiin
Palvelu seuraa työntekijöiden tietoja reaaliajassa ja raportoi heti, mikäli luvat tai pätevyydet ovat vanhentumassa.
Digitaalinen onboarding on vastuullisen johtamisen edellytys
Zeroni muuttaa lakisääteisen velvollisuuden kilpailueduksi — nopeamman onboardingin, pienemmän riskin ja selkeämmän tilannekuvan kautta.
Vaatimustenmukaisuutta alusta loppuun

EG Zeroni on ulkoisen työvoiman hallintaan suunniteltu palvelu, jonka avulla asiakkaamme varmistavat mahdollisimman sujuvan ulkopuolisen työvoiman käytön vastuullisuudesta tinkimättä. Zeronilla asiakkaamme vapauttaa aikaa itse työn johtamiseen.
EG Zeroni tarjoaa monipuoliset työkalut urakoitsijoiden, työntekijöiden ja työturvallisuuden hallintaan.
Palvelumme avulla voit esimerkiksi:
- varmistaa, että urakoitsijoiden ja toimittajien tilaajavastuuvelvoitteet on varmasti hoidettu
- valvoa työntekijän työskentelyoikeuden voimassaoloa Suomessa
- hallinnoida työntekijöiden pätevyyksiä, koulutuksia ja työlupia
- allekirjoittaa lupadokumentit sähköisesti ja hyvissä ajoin
- digitalisoida työkohteen turvallisuuskoulutukset
- toteuttaa turvallisuusmittauksia ja kehittää työturvallisuutta
- hoitaa lakisääteiset verottajailmoitukset ja lupa- ja valvontaviraston raportoinnit helposti ja nopeasti
Ratkaisumme tarjoaa lisäksi kattavan kokonaisuuden erilaisia työmaapalveluja, kuten:
kulunvalvonnan
työmaapäiväkirjan
tuntikirjanpidon
kohdennetut viestintätyökalut
Zeroni yhdistää useat toisistaan erilliset turvallisuusprosessit yhdeksi älykkääksi järjestelmäksi, joka parantaa työkohteen turvallisuutta, projektin kannattavuutta ja sitouttaa työntekijät ja urakoitsijat vastuulliseen toimintaan.
Ratkaisumme on kattavasti käytössä rakennusalalla, infrahankkeissa ja teollisuudessa. Palvelumme sopii parhaiten suurille ja keskisuurille yrityksille, jotka toimivat päätoteuttajan tai tilaajan roolissa työmailla ja vastaavat ulkoisen työvoiman ja työturvallisuuden hallinnasta.
1. Säästät aikaa ja resursseja
EG Zeronin kaltaista kokonaisuutta ei markkinoilta löydy, joten et tarvitse enää erillisiä järjestelmiä tilaajavastuun ja työturvallisuuden hallintaan. EG Zeronin valvova automatiikka hoitaa suurimman osan työstä, joka muuten hoidettaisiin käsin: työaikaa voidaan käyttää tehokkaammin sekä toimistoissa että työmaalla.
2. Sujuvalla onboarding-prosessilla varmistat, että työt tehdään vastuullisesti ja laadukkaasti
Työn ostamiseen ja teettämiseen liittyvät lakivelvoitteet työllistävät yrityksiä valtavasti. Veroviranomaisen ja lupa- ja valvontaviraston edellyttämien raporttien, dokumenttien ja selvitysten käsittely vie aikaa ja resursseja. Me EG Zeronilla haluamme sujuvoittaa ja automatisoida ulkopuolisen työvoiman hallintaan liittyviä prosesseja ja varmistaa, että työt tehdään turvallisesti ja vastuullisesti.
Onboarding-prosessimme ansiosta yritys voi keskittyä ydinliiketoimintaansa – me hoidamme työvoiman laadun- ja lainmukaisuuden valvonnan puolestanne.
EG Zeroni seuraa urakoitsijoiden ja työntekijöiden tietoja reaaliajassa ja raportoi käyttäjälle heti, mikäli esimerkiksi urakoitsijan tilaajavastuutiedoissa tai työntekijän perehdytystiedoissa on puutteita tai pätevyydet ovat vanhentumassa. Ilmoitusvelvollisuuslain mukaiset rakentamisilmoitukset luodaan ja lähetetään EG Zeronista täysin automaattisesti.
Palvelun hinta määräytyy työmaiden/laitosten määrän sekä työmaan tyypistä riippuen lupien tai leimausten määrän mukaisesti. Haluamme tarjota aina asiakkaan tarpeisiin sopivan palvelun ja olla samalla sivulla siitä, että palvelumme tukee liiketoimintaanne kannattavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Varaa aika esittelylle, niin kerromme, kuinka paljon säästät aikaa ja rahaa ottaessasi Zeronin käyttöösi!
Kyllä on, olemme toteuttaneet integraatioita mm. taloushallinto-, HR-, raportointi, verkkokoulutus- ja kulunvalvontajärjestelmiin. Toteutamme myös räätälöityjä integraatioita asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Johtaminen alkaa näkyvyydestä - varaa tilannekuvan kartoitus nyt!
Ota yhteyttä ja selvitetään yhdessä onboarding-prosessinne pullonkaulat. Tarjoamme veloituksettoman analyysin yrityksenne ulkopuolisen työvoiman hallinnan prosesseista sekä kehitysehdotukset tulevaisuutta varten.
Johtaminen alkaa näkyvyydestä - varaa tilannekuvan kartoitus nyt!
Ota yhteyttä ja selvitetään yhdessä onboarding-prosessinne pullonkaulat. Tarjoamme veloituksettoman analyysin yrityksenne ulkopuolisen työvoiman hallinnan prosesseista sekä kehitysehdotukset tulevaisuutta varten.
Tilaa uutiskirjeemme
